Kyl Raum on ain Raum!

Saimme kutsun viikonloppuvierailulle Raumalle. Tiedossa oli mökkiä, merta, metsää ja vanhaa kaupunkia. Ainut vain, että lauantaipäivänä juuri kaupunkikierrosta aloitettaessa taivas päätti ottaa ja revetä eikä vanha kaupunki päässyt näyttäytymään koko loistossaan. Sen sijaan mökkeily sujui mitä parhaimmin ja hyvässä säässä - viikonlopusta päällimmäisenä mieleen jäivätkin Rauman Luodonpään/ Sorkanperän luonto ja meri; rantasaunan lämpö ja meriveden pehmeys, Olkiluodon (!) taa laskeutuva ilta-aurinko, veneily sekä lukuisat uudet sammal- ja jäkälätuttavuudet.

Mökki sijaitsi upealla paikalla kallioniemen kärjen kupeessa. Siinä yhdistyi monenlaisia elementtejä ja kasvupaikkoja: toisaalta ympäristö oli hyvinkin kosteaa ja vehreää pihanurmen ja metsän rajapinnassa, mutta kallion alkaessa sai maisema aivan toisenlaisen, karun ja rosoisen luonteen. Siinä oli mitä parhaimmat puitteet ihmetellä niin kostean kuin kuivankin kasvupaikan sammallajeja sekä toki jäkälälajeja, joita keräsimme myös sunnuntain metsäkävelyltä yhdessä Maijan kanssa. Kaksi sammalmättäällä pyllistelijää jäivät äkkiä muusta joukosta jälkeen, mutta saaliina oli vasemman taskun täydeltä kuivan kasvupaikan sammalia ja jäkäliä ja oikean taskun täydeltä kostean kasvupaikan sammalia.

Viikonlopun aikana muiden viettäessä aikaa seurustellen tai pihapelejä pelaillen opimme me monta uutta lajia. Ihastuksekseni sain oppia tuntemaan turkkisammalen, joka kuuluu kynsisammalten heimoon. Muita uusia tuttavuuksia olivat kuivalla kasvualustalla viihtyvä isokorallisammal sekä kosteammassa maassa kasvava metsälehväsammal. Jäkälien kirjo oli laajempi ja vanhan tutun palleroporonjäkälän lisäksi eroa tehtiin koreatorvijäkälän ja pikkutorvijäkälän välille (jotka muuten kuuluvat poronjäkälien kanssa samaan Cladonia-sukuun) sekä uusina tina- ja ryhmynapajäkälät. Myös kaarrekarve nousi suosikkilistalleni sen kauniin kaarevan ulkomuodon takia.

Lauantai-iltana ennen saunan lämmittämistä lähdettiin soutelemaan Sorkanperän lahdelle. Lahden pohjukka oli erittäin matalaa ja paikoitellen moottori oli sammutettava veneen juuttuessa pohjaan ja tökittävä paatti airoilla taas matkaan (lahden mataluus selittikin meriveden lämpöisyyden; siinä kelpasi käydä jopa aamu-uinnilla ilman saunan turvaa). Muiden tökkiessä paattia liikkeelle oli minulla hyvin aikaa kiikaroida ja upeimmaksi havainnoksi nousi harmaahaikara. Pitkään ihmeteltiin myös taivaalla lentelevää suurta petolintua, ja lopulta tulimme tulokseen, ettei kyseessä voinut olla mikään muu kuin kalasääski (kavereiden kesken sääksi) sen siipien vaalean alapinnan takia.

Koirakin pysyi veneessä vaikkakaan siitä tuskin merikoiraa tulee - sen verran useaan otteeseen parka koitti itseään punkea laidan yli ja hermostui aina kun tasainen moottorin vauhti tyssäsi. Nähtäväksi jää, lähteekö ensi kerralla mukaan vai muistaako liueta paikalta jo heti pelastusliivejä esiin kaivettaessa.

Vakaa käsi turvaamassa.